perjantai 16. marraskuuta 2012

15.11. treenit

Justiinsa juu ja näin on näppylät! Koko päivän motivoin itseäni illan treeniä varten. Tämähän on vain harrastus, ei minun tarvitse stressata tästä näin paljon, enkä nähnyt tarvetta kirota osaamattomuuttani.. noh, eiköhän olotila ollut mitä mainioin treeneille lähdössä, mutta ennen edes kuin radalle päästiin harjoittelemaan oli jo tilanne toinen. Motivaatio, mitäs ihmettä se nyt on?!

Ehkäpä keväällä voisi saada ACElla enemmän irtikin treeneistä, kun ei olisi niin paljon kaikkea muuta. Voisi harjoitella yksittäisiä esteitä jossain muualla rauhassa, yrittää opetella opettamaan koiraansa paremmin, tehdä paljon toistoja ja harjoitella yksittäisiä esteitä.. listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tarvitaan ihan hirveästi vielä ohjaukseen opetusta, ei me tulla olemaan valmiita SM-kisoihin vielä pitkään pitkään aikaan, mutta sitä ennen pitäisi saada se oma tekeminen nousemaan täältä huonosta hyväksi ja motivaatio lajia kohtaan kuntoon. Myös oikeiden koulutustapojen löytyminen olisi tärkeää, mutta siihen ei nyt näköjään ratkaisua tähän hätään saa mistään. Kaikki tuntuvat maksavan..

Keskityimme treeneissä pelkään puomiin. Aloitan sen opettamisen sitten taas alustalla tai sitten vaadin vain Nalaa koskettamaan kontaktipintaa. Miten teen, niin sitä en vielä tiedä. Molemmissa on puolensa ja kai minun pitäisi se ohjaajana päättää, mutta kun en vaan osaa. Olen ihan "peukalo keskellä kämmentä" tässä asiassa, olisi mahtavaa jos saisi puomin omalle pihalle ja voisi vain treenata sitä. :) Taidan ottaa ajatukset käteen, pakata ne johonkin laatikkoon ja syventyä niihin sitten kun ajatukset rauhoittuneet asiasta.

Mutta hyvillä mielin viikonloppuun, ensi viikolla jatkuu treenit M&M areenalla :). Kiitos omalle koutsille, J:lle siitä, että jaksaa aina ajatella positiivisesti. Onhan nuo meidän ajat parantuneet kesäkuusta (samoilla radoilla tehdyt vertailut) 6sekunttia... Matkaa on vielä paljon, mutta suunta oikea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti