Hei vaan ja hellurei! Kävimme löntystelemässä kisoissa kera Nalan ja masuasukkaan. Tällä pötsillä juokseminen oli tietenkin vähän haasteellista, mutta siihen nähden, miten iso tämä pötsi on, sain aika hyvin töppösiä toisen eteen!
Ensimmäisenä ollut hyppyrata alkoi lupaavasti, kunnes minä ohjasin Nalan tosi kauniisti väärälle esteelle. Eihän siinä voinut kuin nauraa, Nala teki loistavaa työtä ja minä mokelsin.
Toinen rata oli agirata ja muuten rata sujui hyvin, mutta Nala jäi ihan korkealle A:ta eikä suostunut tulemaan alas. Yliaikanolla.... mutta loisto fiilis jäi.
Kolmas rata oli myös agirata ja siinä minä ohjailin ihan miten sattuu, en kerennyt mukamas ohjata koiraa ja lopuksi meni ihan plörinäksi koko ohjailu kun Nalan vedin mukanani takaakierrosta pois. Eli siis piti hyppyeste kiertää ja hienosti lähti, mutta ohitti hypyn kun itse lähdin kiitämään.
Mutta kokonaisuudessaan kisathan olivat aivan mahtavat!! Ystävä sai SM-kisapisteet kasaan, huvitimme kanssa ihmisiä "erikoisimmat vessat" keskustelulla ja pohdimme miten radat voisi yrittää tehdä sellaisilla uskomattomilla ohjauskuvioilla mitä kukaan muu ei ole vielä tehnyt. Vatsakipeänä naurusta kotiin sai lähteä. Ja yhtä hymyä, miten mukavaa on kisata kun kanssakisailijoiden kanssa saapi jutustella mukavia ja kirota välillä näitä miedän onnettomia käsiä (heiluvat miten sattuu) ja koiria, jotka välillä osaavat tosi hienosti näyttää miten EI kannata radalla tehdä :).
Onni on saada ilo tähän lajiin takaisin, ja se ilo tuli kun lähti SM-tavoitteet. :) Näillä mennään myös ensi vuonna!
lauantai 11. toukokuuta 2013
maanantai 6. toukokuuta 2013
Humpsahdus vain!
Pakko oli kirjoittaa meidän viikonloppuisesta kohelluksesta kun vettä syvästi paheksuva shelttimme päätti käydä kokeilemassa, miltä tuntui humpsahtaa järveen. ;)
Nalahan oppi edesmenneeltä isosiskoltaan Nugalta vesipelon. Tai ei se oikeastaan pelko ole vain inho, syvä sellainen. Muutenkin neiteinä tunnetut koirammehan vihasivat vettä yli kaiken (lätäköt ja vesisade olivat todella kammoksuttavia). Kaikista huvittavinta tässä oli se, että Nuga myöntyi viimeisenä kesänään viime vuonna uimaan niin, että tuli syliin (kyllä, luitte oikein, syliin 26kg koira) kun hänet laiturilta lähetin rantaa kohti. Ilme koiralla kertoi kaiken: olihan se kivaa kun sen osasi, mutta yleisen neiteyden tähden sitä piti tietenkin asiasta valittaa. Parasta molemmille tytöille oli uimareissujen jälkeen kuivausprojekti. Eli hirmuisten villipentukohtausten jälkeen, jolloin juostiin rantaa pitkin täysillä ja ulistiin epämääräisesti, pyörittiin ihanassa hiekassa ja käytiin sen jälkeen pyyhkimässä hiekat lähimmän ihmisen jalkoihin. Nugakin isona koirana halusi vartavasten mennä ihmisten jalkojen välistä, jolloin kaikki hiekat, mitä haalittiin maasta oli ihmisten (niiden ilkeiden, jotka kehtasivatkin koirat kastella) jaloissa ja pyyhkeissä. ;)
Nala humpsahti eilen kerran laiturilta veteen, kävi kerran "vahingossa" testaamassa kahlaamista vedessä ja kun katiska viskottiin veteen, koira tipahti kiveltä veteen vielä uudestaan. Villipentukohtausta katsellessa tuli kova ikävä Nugaa ja kyynel jos toinenkin pääsi. Nuga piti huolen ettei hiljaisesta kesäpäivästä saanut nauttia veden lähellä. Hän ääntelehti kovasti colliemaiseen tapaan ja jokainen veteen menijä, sai todella murhaavia katseita koiralta: kehtaattekin harrastaa uintia, hyvin paheksuttavaa! Nugan takia tiedettiin, jos joku oli liian lähellä rantaa ja jos joku yrittikin harrastaa niin kurjaa harrastusta kuin uiminen. ;)
Nala näytti viikonloppuna miten mukavaa oli pyydystää veden pinnalta keppejä ja kaikkea muuta roskaa, mitä lapseni sinne heittelikin. Lehdistä, heinistä ja kävyistä lähtien. Joten ehkä me saamme vielä uintikaverin tuosta sheltistä, joka ei välttämättä vieläkään ymmärrä sitä, minkä takia vesi olikaan niin kamalaa.
Nalahan oppi edesmenneeltä isosiskoltaan Nugalta vesipelon. Tai ei se oikeastaan pelko ole vain inho, syvä sellainen. Muutenkin neiteinä tunnetut koirammehan vihasivat vettä yli kaiken (lätäköt ja vesisade olivat todella kammoksuttavia). Kaikista huvittavinta tässä oli se, että Nuga myöntyi viimeisenä kesänään viime vuonna uimaan niin, että tuli syliin (kyllä, luitte oikein, syliin 26kg koira) kun hänet laiturilta lähetin rantaa kohti. Ilme koiralla kertoi kaiken: olihan se kivaa kun sen osasi, mutta yleisen neiteyden tähden sitä piti tietenkin asiasta valittaa. Parasta molemmille tytöille oli uimareissujen jälkeen kuivausprojekti. Eli hirmuisten villipentukohtausten jälkeen, jolloin juostiin rantaa pitkin täysillä ja ulistiin epämääräisesti, pyörittiin ihanassa hiekassa ja käytiin sen jälkeen pyyhkimässä hiekat lähimmän ihmisen jalkoihin. Nugakin isona koirana halusi vartavasten mennä ihmisten jalkojen välistä, jolloin kaikki hiekat, mitä haalittiin maasta oli ihmisten (niiden ilkeiden, jotka kehtasivatkin koirat kastella) jaloissa ja pyyhkeissä. ;)
Nala humpsahti eilen kerran laiturilta veteen, kävi kerran "vahingossa" testaamassa kahlaamista vedessä ja kun katiska viskottiin veteen, koira tipahti kiveltä veteen vielä uudestaan. Villipentukohtausta katsellessa tuli kova ikävä Nugaa ja kyynel jos toinenkin pääsi. Nuga piti huolen ettei hiljaisesta kesäpäivästä saanut nauttia veden lähellä. Hän ääntelehti kovasti colliemaiseen tapaan ja jokainen veteen menijä, sai todella murhaavia katseita koiralta: kehtaattekin harrastaa uintia, hyvin paheksuttavaa! Nugan takia tiedettiin, jos joku oli liian lähellä rantaa ja jos joku yrittikin harrastaa niin kurjaa harrastusta kuin uiminen. ;)
Nala näytti viikonloppuna miten mukavaa oli pyydystää veden pinnalta keppejä ja kaikkea muuta roskaa, mitä lapseni sinne heittelikin. Lehdistä, heinistä ja kävyistä lähtien. Joten ehkä me saamme vielä uintikaverin tuosta sheltistä, joka ei välttämättä vieläkään ymmärrä sitä, minkä takia vesi olikaan niin kamalaa.
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
29.4. treenit ja muistelua 6.4. kisoista
Whihii, johan oli hauskaa treenailla OMALLA (siis seuran...) kentällä. Koko päivän katselin ikkunasta ulos vesisateisten pilvien täyttäessä taivaan ja ripottavan vähän väliä vettä taivaan täydeltä. Kuitenkin kun kello löi kahdeksan, paistoi ilta-aurinko kentälle ja siellähän me sitten saatiin hyvässä seurassa treenailla.
Edellispäivän treeneistä oli maha ja selkä hieman herkkiä ja yritin hieman rauhallisemmin ottaa. Nala irtosi niin upeasti esteen takaa pimeään putken päähän, että omistajahan pinkosi juoksuun kun tajusi kepeille menossa tulevan kiire. Eihän siinä edes kiire tullut, mutta intoa oli senkin edestä! Oli huikean hauskaa! Ja edellisen päivän rengasongelmat olivat koiralta ihan tyystin unohtuneet ;) siinäpähän sain itselleni varmistuksen, että pieni pirulainenhan tuosta koirasta on tullut.
Olen kokonaan unohtanut kertoa, että saimme viime kisoista pitkästä aikaa aginollan! Ja vielä ihan mahtavalla tuloksella ja tässä tulos linkkinä suoraan agi.fi palveluun:
http://www.agi.fi/kilpailut/kilpailu/2013/04/6221/M/3
Rata oli erittäin haastava ja hauska! Kun näki radan ja kuinka haastava se on, sitä sai ihan uskomattoman virtapiikin! Rakastan haasteita radoissa, etenkin kun kisataan 3-luokassa, ratojen kuuluu olla vaikeita. Ja mikäs sen mukavempaa kuin onnistua itselle hankalassa radassa. Monesti sitä harmittaa eniten se, että helpolla radalla mokeltaa. Vaikealla radalla sitä ei keskity niin paljon meidän kontaktiongelmiin vaan lähinnä miten saat sen hankalan kohdan tehtyä järkevästi. Ajatukset pysyvät paljon paremmin kasassa. Tällä radalla oli mm. kolme estettä "siksak" kuviona ja siinä sai harjoitella ohjauskuvioita. Sen jälkeen odotti puomi, jonka alta (seinän vierestä) alastuloa ennen lähti putken pää, jonne koira piti lähettää (matkaa noin 4-5m) siltä puomin alastulolta ja juosta melkein suoran putken toiseen päähän hyppimättä puomin alastulon yli ja vielä lähettää koira kauas kepeille. Jestas miten mahtava kohta! Ja vaikka Nalan kanssa vasta harjoitellaan irtoamista, oli sen veto ihan MAHTAVA! Sinne se läks ja toiseksi tultiin! Ihan mahtava fiilis. :)
Ilmapalloja rakastava koirani on ollut ihan onnessansa muutaman päivän ja näen koiran ilmeestä, miten hän haaveilee, että saisi kaikki ilmapallot tassuihinsa. ;) Hauskaa vappua!
Edellispäivän treeneistä oli maha ja selkä hieman herkkiä ja yritin hieman rauhallisemmin ottaa. Nala irtosi niin upeasti esteen takaa pimeään putken päähän, että omistajahan pinkosi juoksuun kun tajusi kepeille menossa tulevan kiire. Eihän siinä edes kiire tullut, mutta intoa oli senkin edestä! Oli huikean hauskaa! Ja edellisen päivän rengasongelmat olivat koiralta ihan tyystin unohtuneet ;) siinäpähän sain itselleni varmistuksen, että pieni pirulainenhan tuosta koirasta on tullut.
Olen kokonaan unohtanut kertoa, että saimme viime kisoista pitkästä aikaa aginollan! Ja vielä ihan mahtavalla tuloksella ja tässä tulos linkkinä suoraan agi.fi palveluun:
http://www.agi.fi/kilpailut/kilpailu/2013/04/6221/M/3
Rata oli erittäin haastava ja hauska! Kun näki radan ja kuinka haastava se on, sitä sai ihan uskomattoman virtapiikin! Rakastan haasteita radoissa, etenkin kun kisataan 3-luokassa, ratojen kuuluu olla vaikeita. Ja mikäs sen mukavempaa kuin onnistua itselle hankalassa radassa. Monesti sitä harmittaa eniten se, että helpolla radalla mokeltaa. Vaikealla radalla sitä ei keskity niin paljon meidän kontaktiongelmiin vaan lähinnä miten saat sen hankalan kohdan tehtyä järkevästi. Ajatukset pysyvät paljon paremmin kasassa. Tällä radalla oli mm. kolme estettä "siksak" kuviona ja siinä sai harjoitella ohjauskuvioita. Sen jälkeen odotti puomi, jonka alta (seinän vierestä) alastuloa ennen lähti putken pää, jonne koira piti lähettää (matkaa noin 4-5m) siltä puomin alastulolta ja juosta melkein suoran putken toiseen päähän hyppimättä puomin alastulon yli ja vielä lähettää koira kauas kepeille. Jestas miten mahtava kohta! Ja vaikka Nalan kanssa vasta harjoitellaan irtoamista, oli sen veto ihan MAHTAVA! Sinne se läks ja toiseksi tultiin! Ihan mahtava fiilis. :)
Ilmapalloja rakastava koirani on ollut ihan onnessansa muutaman päivän ja näen koiran ilmeestä, miten hän haaveilee, että saisi kaikki ilmapallot tassuihinsa. ;) Hauskaa vappua!
maanantai 29. huhtikuuta 2013
Meidän kuulumisia
Pienten tietoteknisten ongelmien ja motivaatiopuutoksen jäljiltä jäi monta viikkoa välistä tekstiä. Olemme treenailleet sunnuntaisin hyvinkin aktiivisesti, mutta muuten arki on vienyt voimansa ja olen keskittynyt seuran hallituksen töihin. Vaikkakin työmääräni on ollut pieni, olen sitä miettinyt ja pohdiskellut senkin edestä. Mukava saada joku työ kohta kotiin jäämisen seuraksi!
Nala on kerännyt puolen vuoden sisällä itsellensä välillä järkkymättömän jääräpäisyyden ja itseluottamuksen, joka on ihan pelästyttänyt omistajan ja ennen kuin tajusin mistä on kyse, se herätti myös aika paljon ahdistusta agilityyn. Nyt kun tajunnut mistä nämä kaikki ongelmat ovat tulleet, osaa taas ajatella asiaa ihan toiselta kantilta. Ahdistus agilityä kohtaan on olemassa, mutta alan pikkuhiljaa ymmärtävän monen yhtälön tehneen epätoivon taas eränlaiseksi erävoitoksi ja toivon nyt kesän myötä taas asioiden helpottuvan monella tavalla.
Monta asiaa on tapahtunut ja kun taas kerran on luvassa äitiysloma, odotan suurella innolla ja vielä suuremmalla rakkaudella niitä hetkiä kun pääsen vauva-arjesta hetkeksi agilityn pariin. Monen monituista päivää ja iltaa ollaan jouduttu taistelemaan erilaisia tuulimyllyjä vastaan ja nyt kun saimme perheen terveyden siihen kuntoon, että voimme taas ajatella asioita eteenpäin ja odotan vain niin kovasti treenejä omalla kentällä. Kärpäset kiuasavat, hiki valuu, nurmikko tuoksuu, välillä treenaillaan kaatosateessa ukkosella ja välillä 30 asteen helteissä.
Ensimmäiset oman kentän treenit kävin tekemässä sunnuntaina. Ja johan oli hauskaa, kunnes Nala keksi, ettei tee rengasta kunnolla kuin toiselta puolelta?!!? Eli kun toiselta puolelta tein, lähti oikein mallikkaasti monella eri tavalla suoraan renkaan rengas osan läpi, jopa lähettämältä metrejä takaa. Kun vaihdoimme puolta (renkaan toiselle puolelle), koira päätti "oikaista" sivusta niin, että hyppäsi kyllä, mutta renkaan narujen yli. Pari keskustelua kirosanojen kera kävin koiran kanssa ja jutella mitenkä se este nyt menikään. Kunnes tajusin, että Nala kokeilee: mitä tapahtuu jos hän ei teekään niin kuin pitäisi. Tämän olen huomannut myös muissa esteissä, kun koiralla vireongelmaa ja tarvetta tehdä niin kuin itse haluaa. Yhdistin siihen, että Nala on kasvanut koirana puolen vuoden yksinolon aikana niin, ettei enää menekään miten helpompi on vaan haluaa uhmata välillä inhottavaa omistajaa, joka vain treenaa tyhmää rengasta ;). Joten nyt jälkikäteen voin vain hymyillä ja mietin miten saisin vireen pysymään myös näillä ei niin kivoilla esteillä. Miten saada koiralle se into joka ikiselle esteelle.
Meinasin jo, että hommaan Nalalle kaverin, kunnes monen keskustelun jälkeen totesin, ettei Nala tarvitse sitä koirakaveria. Minä kuvittelen Nalan tarvitsevan. Nala on niin itsekäs pikku pirulainen, että haluaa huomiota ihan oman osuudensa meiltä ihmisiltä, että hän on hyvin tyytyväinen tästä kun me vain huomioimme häntä tarpeeksi. Oma pikku huomionkipeä pikkukakara ;) niin rakas sellainen!
Kesän lämpöjä odotellessa..
Nala on kerännyt puolen vuoden sisällä itsellensä välillä järkkymättömän jääräpäisyyden ja itseluottamuksen, joka on ihan pelästyttänyt omistajan ja ennen kuin tajusin mistä on kyse, se herätti myös aika paljon ahdistusta agilityyn. Nyt kun tajunnut mistä nämä kaikki ongelmat ovat tulleet, osaa taas ajatella asiaa ihan toiselta kantilta. Ahdistus agilityä kohtaan on olemassa, mutta alan pikkuhiljaa ymmärtävän monen yhtälön tehneen epätoivon taas eränlaiseksi erävoitoksi ja toivon nyt kesän myötä taas asioiden helpottuvan monella tavalla.
Monta asiaa on tapahtunut ja kun taas kerran on luvassa äitiysloma, odotan suurella innolla ja vielä suuremmalla rakkaudella niitä hetkiä kun pääsen vauva-arjesta hetkeksi agilityn pariin. Monen monituista päivää ja iltaa ollaan jouduttu taistelemaan erilaisia tuulimyllyjä vastaan ja nyt kun saimme perheen terveyden siihen kuntoon, että voimme taas ajatella asioita eteenpäin ja odotan vain niin kovasti treenejä omalla kentällä. Kärpäset kiuasavat, hiki valuu, nurmikko tuoksuu, välillä treenaillaan kaatosateessa ukkosella ja välillä 30 asteen helteissä.
Ensimmäiset oman kentän treenit kävin tekemässä sunnuntaina. Ja johan oli hauskaa, kunnes Nala keksi, ettei tee rengasta kunnolla kuin toiselta puolelta?!!? Eli kun toiselta puolelta tein, lähti oikein mallikkaasti monella eri tavalla suoraan renkaan rengas osan läpi, jopa lähettämältä metrejä takaa. Kun vaihdoimme puolta (renkaan toiselle puolelle), koira päätti "oikaista" sivusta niin, että hyppäsi kyllä, mutta renkaan narujen yli. Pari keskustelua kirosanojen kera kävin koiran kanssa ja jutella mitenkä se este nyt menikään. Kunnes tajusin, että Nala kokeilee: mitä tapahtuu jos hän ei teekään niin kuin pitäisi. Tämän olen huomannut myös muissa esteissä, kun koiralla vireongelmaa ja tarvetta tehdä niin kuin itse haluaa. Yhdistin siihen, että Nala on kasvanut koirana puolen vuoden yksinolon aikana niin, ettei enää menekään miten helpompi on vaan haluaa uhmata välillä inhottavaa omistajaa, joka vain treenaa tyhmää rengasta ;). Joten nyt jälkikäteen voin vain hymyillä ja mietin miten saisin vireen pysymään myös näillä ei niin kivoilla esteillä. Miten saada koiralle se into joka ikiselle esteelle.
Meinasin jo, että hommaan Nalalle kaverin, kunnes monen keskustelun jälkeen totesin, ettei Nala tarvitse sitä koirakaveria. Minä kuvittelen Nalan tarvitsevan. Nala on niin itsekäs pikku pirulainen, että haluaa huomiota ihan oman osuudensa meiltä ihmisiltä, että hän on hyvin tyytyväinen tästä kun me vain huomioimme häntä tarpeeksi. Oma pikku huomionkipeä pikkukakara ;) niin rakas sellainen!
Kesän lämpöjä odotellessa..
torstai 4. huhtikuuta 2013
Kontaktipainia - tällä kertaa A:lla
Joo-o. Voitte varmaan kuvitella minkä esteen seuraavaksi otamme "iiiiiiks, kamala yäks, hirveää" -esteeksi? No tietenkin se viimeinen mahdollinen kontaktieste, jonka kanssa olemme jo kerran taistelleet siitä, meneekö koira sinne esteelle vai ei.
Kolme vuotta tulee kesällä täyteen taistelua kontaktien kanssa. Nyt sitten tämä ensin keinuongelman perään (9kk taistelua pelkästään keinun kanssa) ja sitten puomin alastulon kanssa (6kk). Onko motivaatio jotain sellaista, mitä voi ostaa kaupoista? Minun motivaatio nimittäin meni tämän kanssa. Tämän jälkeen minä lopetan Nalan kanssa treenailun kontakteilla, jos ei kevät tuo asiaan muutosta. Ollaan pidetty taukoja ja mietitty ja korjailtu ja onnistuttu ja sitten kaikki taas kosahtaa.
Noh, onhan ne pelkät hyppyradat... ehkä sitten joskus tulevaisuudessa seuraavan koiran kanssa pääsee harrastamaan. Sitten vuonna papu ja nakki ;)
Toivottavasti muiden agilitytaival ei kaadu kolmeen esteeseen!
Kolme vuotta tulee kesällä täyteen taistelua kontaktien kanssa. Nyt sitten tämä ensin keinuongelman perään (9kk taistelua pelkästään keinun kanssa) ja sitten puomin alastulon kanssa (6kk). Onko motivaatio jotain sellaista, mitä voi ostaa kaupoista? Minun motivaatio nimittäin meni tämän kanssa. Tämän jälkeen minä lopetan Nalan kanssa treenailun kontakteilla, jos ei kevät tuo asiaan muutosta. Ollaan pidetty taukoja ja mietitty ja korjailtu ja onnistuttu ja sitten kaikki taas kosahtaa.
Noh, onhan ne pelkät hyppyradat... ehkä sitten joskus tulevaisuudessa seuraavan koiran kanssa pääsee harrastamaan. Sitten vuonna papu ja nakki ;)
Toivottavasti muiden agilitytaival ei kaadu kolmeen esteeseen!
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Kisat 3.3. Hu-Pu
Vaikka kuvittelisi ettemme ole kahteen kuukauteen tehneet mitään, se ei
pidä paikkansa. Olemme treenanneet ahkerasti kontakteja uudella tavalla viikonloppuisin ja välillä aina ACE:lla, kun sinne olemme vain päässeet. Viimeiset neljäviikkoa on mennyt sairastellessa - taas. Joten olemme ottaneet hieman rauhallisemmin. Maaliskuun lopussa alkaa kova treeni ja kisakunnon hiominen. Huhtikuussa pitäisi kerätä loput tarvittavat nollat. Mutta kuinkas monta niitä tarvittiinkaan? Tässä kisasepustus:
Kisaamaan menin ääni käheänä, nenä vuotavana, mutta muuten olo oli hyvin energinen. Nala sitä vastoin olisi mieluummin halunnut jäädä sängyn pohjalle. Jostain syystä tuosta koirasta on viime aikoina tullut äärimmäisen laiska. Ilmeisesti omistaja tekee kaltaisekseen? Onneksi meitä on kaksi lenkittäjää ja vielä treeneissäkin jaksan juosta, joten koirareppana joutuu jatkuvasti liikunnan uhriksi ;).
Ensimmäinen rata oli aivan ihana! Putkia ja hankalia kontakteja ja neljä kontaktiestettä radalla ja hankala kepeille meno: aivan mahtavaa! Olin ihan täpinöissäni! Kunnon haastetta pitää olla, jos kerran kolmos luokassa ollaan ja sitähän sitten saatiin! Jos A-este ei olisi ollut kahdesti, olisi varmasti yliaikamme jäänyt siihen noin 5 sekuntiin, mutta koska Nala on nyt uuden oppiessa päättänyt joko ryömiä esteen alas asti ja ottaa varmasti kontaktin tai joko juosta A-esteen suoraan edes harkitsematta, olin tyytyväinen tähän ryömimiseen ensimmäisellä radalla. Saimme nimittäin yliaikanollan! Ja sitä lähdin tavoittelemaan, että saisimme kaikki kontaktit onnistumaan. Se oli ihan paras tunne ikinä! Kaikki se vaiva ja huoli ja murehtiminen oli sen radan osalta ohi. Ainoastaan pitäisi vielä saada se A toimimaan myös vauhdissa...
Noh, toisella radalla koitin nostattaa koiran kierroksia. Otin tahalleen enemmän leikitystä, riehumista ja vauhtia alkuun ja se kostautui A-esteellä, joka oli sopivasti kolmanneksi viimeinen este. Muuten niin upea nollarata kaikkine puomin ja keinun alastuloineen (pysähtyi 2 on 2off) ja siihen A:lle se kosahti! Pakko tuosta oli olla tyytyväinen siltikin! Jos kahdella radalla oli 7kontaktia ja yksi niistä epäonnistui, alkaa meidän prosentti näyttää jo paljon paremmalta kuin se 10% onnistumista syksystä. Ja koska kontaktit PITÄÄ onnistua oikein, kiitin tuomaria A-esteen jälkeen ja kävelimme pois radalta. HYLLY.
Kolmas rata oli aivan upea hyppyrata, jossa sai taas miettiä asioita ihan uudelta kantilta. Oli niin kivaa pitää hauskaa radalla, jolla ei ole kontakteja. Ja niinhän me pidettiinkin, nollarata ja sijoitus 8. Tarvitaan vain ne kolme agirataa ja sitten on SM-kisoihin radat takataskussa. Se, että onnistuuko ne kolme agirataa sinne mennessä, en tiedä enkä halua murehtia. Jos ei onnistu niin sitten me ei olla valmiita sinne. Eipä me kyllä olla niin nopeita, että voitaisiin pärjätä siellä, mutta huviajelulle olisi kiva lähteä, tai pitemminkin huviliidolle. ;)
Iloa elämään - sitä se agility tuo. Kiitos mahtaville kisakavereille! Upeita suorituksia näkyi niin paljon, että välillä henkeä salpasi kisakumppaneiden radat. On se hienoa katsella kun toiset osaavat!
Kisaamaan menin ääni käheänä, nenä vuotavana, mutta muuten olo oli hyvin energinen. Nala sitä vastoin olisi mieluummin halunnut jäädä sängyn pohjalle. Jostain syystä tuosta koirasta on viime aikoina tullut äärimmäisen laiska. Ilmeisesti omistaja tekee kaltaisekseen? Onneksi meitä on kaksi lenkittäjää ja vielä treeneissäkin jaksan juosta, joten koirareppana joutuu jatkuvasti liikunnan uhriksi ;).
Ensimmäinen rata oli aivan ihana! Putkia ja hankalia kontakteja ja neljä kontaktiestettä radalla ja hankala kepeille meno: aivan mahtavaa! Olin ihan täpinöissäni! Kunnon haastetta pitää olla, jos kerran kolmos luokassa ollaan ja sitähän sitten saatiin! Jos A-este ei olisi ollut kahdesti, olisi varmasti yliaikamme jäänyt siihen noin 5 sekuntiin, mutta koska Nala on nyt uuden oppiessa päättänyt joko ryömiä esteen alas asti ja ottaa varmasti kontaktin tai joko juosta A-esteen suoraan edes harkitsematta, olin tyytyväinen tähän ryömimiseen ensimmäisellä radalla. Saimme nimittäin yliaikanollan! Ja sitä lähdin tavoittelemaan, että saisimme kaikki kontaktit onnistumaan. Se oli ihan paras tunne ikinä! Kaikki se vaiva ja huoli ja murehtiminen oli sen radan osalta ohi. Ainoastaan pitäisi vielä saada se A toimimaan myös vauhdissa...
Noh, toisella radalla koitin nostattaa koiran kierroksia. Otin tahalleen enemmän leikitystä, riehumista ja vauhtia alkuun ja se kostautui A-esteellä, joka oli sopivasti kolmanneksi viimeinen este. Muuten niin upea nollarata kaikkine puomin ja keinun alastuloineen (pysähtyi 2 on 2off) ja siihen A:lle se kosahti! Pakko tuosta oli olla tyytyväinen siltikin! Jos kahdella radalla oli 7kontaktia ja yksi niistä epäonnistui, alkaa meidän prosentti näyttää jo paljon paremmalta kuin se 10% onnistumista syksystä. Ja koska kontaktit PITÄÄ onnistua oikein, kiitin tuomaria A-esteen jälkeen ja kävelimme pois radalta. HYLLY.
Kolmas rata oli aivan upea hyppyrata, jossa sai taas miettiä asioita ihan uudelta kantilta. Oli niin kivaa pitää hauskaa radalla, jolla ei ole kontakteja. Ja niinhän me pidettiinkin, nollarata ja sijoitus 8. Tarvitaan vain ne kolme agirataa ja sitten on SM-kisoihin radat takataskussa. Se, että onnistuuko ne kolme agirataa sinne mennessä, en tiedä enkä halua murehtia. Jos ei onnistu niin sitten me ei olla valmiita sinne. Eipä me kyllä olla niin nopeita, että voitaisiin pärjätä siellä, mutta huviajelulle olisi kiva lähteä, tai pitemminkin huviliidolle. ;)
Iloa elämään - sitä se agility tuo. Kiitos mahtaville kisakavereille! Upeita suorituksia näkyi niin paljon, että välillä henkeä salpasi kisakumppaneiden radat. On se hienoa katsella kun toiset osaavat!
tiistai 15. tammikuuta 2013
13.1. Treenit
Whihii! Näettekö, oltiin treeneissä!! Jeejee, kyllä teki mieli pomppia ja hyppiä riemusta kun kentälle pääsi. Nala oli todella ihmeissään, tuolla M&M areenalle treenailuista on nimittäin aikaa. Alkukankeuden jälkeen agility alkoi melkein jo sujua. Miten sitä voikaan unohtaa asioita näin hienosti?
Kontaktit aloitettiin taas opettamaan alusta. Jes, voitte kuvitella miten motivaatio laski kuin koiran häntä. Mutta ei auta muuta. Mietin tuossa pitkään mistä se johtuu, että joka ikinen kerta suurimmat ongelmat meillä ovat kontakteilla? Kun kelailin alkutaipaleelle asti, tässä koosteena:
2010 aloitimme keväällä:
- Ongelmana: pirun arka koira, jota ei kauheasti motivoitu ruoalla eikä leluilla pelottaville esteille, välillä kaikki esteet olivat pelottavia
- Hyvin sujui A-este, keinu ei ollenkaan ollut meidän juttumme
- Kaikki aika ja energia meni siihen, että sait koiran edes esteill ja yleensä et sitäkään
2011
- Pidimme koko talven kestävän tauon
- Keväällä aloitimme sekavissa ryhmissä, sekavassa mielentilassa (ohjaaja siis) enkä ymmärtänyt kontaktien opettamisesta mitään
- Kesällä saimme sujumaan esteet yksi kerrallaan, treenitunteja alkoi kertyä.. syksyllä aloitimme omalla vuorolla ACE:lla
- Syksyllä aoitimme kisaamaan ja ekoista kisoista lähtien saimme riesaksemme keinukammon. Teimme seuraavat 9kk jatkuvasti töitä keinun kanssa, oma keinu pihassa 2kk, jolloin tehoharjoittelua päivittäin (paitsi reissujen aikana), jotta sain Nalan edes menemään keinulle.
2012
- Treenasimme todella aktiivisesti keväästä lokakuulle, syys-lokakuussa kisat sujuivat upeasti
- Kesällä keinu ja puomi pelot olivat poissa, kahden vuoden treenin jälkeen
- Saimme vauhtia ja alastulot alkoivat takuta
- Koiran itsevarmuus esteillä, luotto minuun kisoissa teki sen, että koira otti hirveitä vauhtiloikkia kontaktien lopuissa....
2013
- Aloitamme kontaktin alastulo-opetuksen 2vuoden kontaktien pelon voittamisopetuksen päätteeksi
Eli ihmekkös jos tuota ei ole jaksanut keskittyä kontaktien alastuloon.. jälkiviisaus on tietysti jälkiviisautta, mutta nyt mennään näillä kun ei muuta saa. Voin vain sanoa, että kontaktin opetus on ihan harakoilla, enkä ymmärrä itsekään miten opettaisin, kuten joskus sanoin. Nyt koitan taas uutta tapaa, joka taas eroaa kaikista aikaisemmista opettamistani asioistani. Katsotaan miten meidän käy, päästäänkö SM-kisoihin ;).
Kontaktit aloitettiin taas opettamaan alusta. Jes, voitte kuvitella miten motivaatio laski kuin koiran häntä. Mutta ei auta muuta. Mietin tuossa pitkään mistä se johtuu, että joka ikinen kerta suurimmat ongelmat meillä ovat kontakteilla? Kun kelailin alkutaipaleelle asti, tässä koosteena:
2010 aloitimme keväällä:
- Ongelmana: pirun arka koira, jota ei kauheasti motivoitu ruoalla eikä leluilla pelottaville esteille, välillä kaikki esteet olivat pelottavia
- Hyvin sujui A-este, keinu ei ollenkaan ollut meidän juttumme
- Kaikki aika ja energia meni siihen, että sait koiran edes esteill ja yleensä et sitäkään
2011
- Pidimme koko talven kestävän tauon
- Keväällä aloitimme sekavissa ryhmissä, sekavassa mielentilassa (ohjaaja siis) enkä ymmärtänyt kontaktien opettamisesta mitään
- Kesällä saimme sujumaan esteet yksi kerrallaan, treenitunteja alkoi kertyä.. syksyllä aloitimme omalla vuorolla ACE:lla
- Syksyllä aoitimme kisaamaan ja ekoista kisoista lähtien saimme riesaksemme keinukammon. Teimme seuraavat 9kk jatkuvasti töitä keinun kanssa, oma keinu pihassa 2kk, jolloin tehoharjoittelua päivittäin (paitsi reissujen aikana), jotta sain Nalan edes menemään keinulle.
2012
- Treenasimme todella aktiivisesti keväästä lokakuulle, syys-lokakuussa kisat sujuivat upeasti
- Kesällä keinu ja puomi pelot olivat poissa, kahden vuoden treenin jälkeen
- Saimme vauhtia ja alastulot alkoivat takuta
- Koiran itsevarmuus esteillä, luotto minuun kisoissa teki sen, että koira otti hirveitä vauhtiloikkia kontaktien lopuissa....
2013
- Aloitamme kontaktin alastulo-opetuksen 2vuoden kontaktien pelon voittamisopetuksen päätteeksi
Eli ihmekkös jos tuota ei ole jaksanut keskittyä kontaktien alastuloon.. jälkiviisaus on tietysti jälkiviisautta, mutta nyt mennään näillä kun ei muuta saa. Voin vain sanoa, että kontaktin opetus on ihan harakoilla, enkä ymmärrä itsekään miten opettaisin, kuten joskus sanoin. Nyt koitan taas uutta tapaa, joka taas eroaa kaikista aikaisemmista opettamistani asioistani. Katsotaan miten meidän käy, päästäänkö SM-kisoihin ;).
perjantai 4. tammikuuta 2013
Viimapää
Mitkä sanat kuvailisivat koiraa, jota kävimme katsomassa? Viimapäinen villiviikari, aktiivinen ajattelija, suloinen suukottelija, rämäpäinen pärisijä... Käymme uudestaan neitosta katsomassa tuossa huomenissa ja sitten alkaa kova pohdinta, mitä tehdään.
Koira täytti kaikki odotukset, mutta toi mukanaan myös paljon miettimisen aihetta. Mitä nyt hän alussa taisi ärsyyntyä kun olimme häntä heti ulkopuolella odottamassa. Kuitenkin tyttö oli hirmu reipas, itsetietoinen ja hyvin hyvin tottelevainen.Tietenkin paljon työtä tytössä olisi, sillä hän on tottunut olemaan sohvalla ja sängyllä, mikä on meillä ehdoton NO, koiran käytös (murinat, toisten koirien kanssa taistelut, yms) eivät sovellu pienen koiran ja lapsien kanssa. Lisäksi koira oli hitaasti lämpenevä ihmisiä ja koiria kohtaan, nopeasti tietenkin siihenkin saa totutettua, että näin meidän laumassa toimitaan. Moni muukin asia pelottaa itseä: entäs jos Nala ja tämä uusi eivät tulisikaan toimeen ja kävisi taistelu? Nala on helposti alistettavissa ja voisi olla 100-0 vietävissä, joka ei välttämättä ole uudelle mikään huono asia, vaan Nalalle, joka on muutenkin arka. Paljon aikaa menee myös meidän tapojen omaksumiseen. Onko meistä siihen? Sen tiedän, että osataan olla johdonmukaisia kun sovitaan hyvin säännöt, saadaan koiralle varmasti tekemistä ja harrastuskaverien lisääntyminen tarkoittaa minulle vain sitä, että voin ottaa molemmat koirat kentälle treenattavaksi samaan aikaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että muutenkin vähissä oleva aika vähenee entisestään.
Monta muttaa, monta todella hyvää syytä ottaa koira ja monta hyvää syytä jättää ottamatta. Mikä on oikein? Mitä jos kadun päätöstäni, oli se sitten mikä tahansa, vielä pitkään?
Koira täytti kaikki odotukset, mutta toi mukanaan myös paljon miettimisen aihetta. Mitä nyt hän alussa taisi ärsyyntyä kun olimme häntä heti ulkopuolella odottamassa. Kuitenkin tyttö oli hirmu reipas, itsetietoinen ja hyvin hyvin tottelevainen.Tietenkin paljon työtä tytössä olisi, sillä hän on tottunut olemaan sohvalla ja sängyllä, mikä on meillä ehdoton NO, koiran käytös (murinat, toisten koirien kanssa taistelut, yms) eivät sovellu pienen koiran ja lapsien kanssa. Lisäksi koira oli hitaasti lämpenevä ihmisiä ja koiria kohtaan, nopeasti tietenkin siihenkin saa totutettua, että näin meidän laumassa toimitaan. Moni muukin asia pelottaa itseä: entäs jos Nala ja tämä uusi eivät tulisikaan toimeen ja kävisi taistelu? Nala on helposti alistettavissa ja voisi olla 100-0 vietävissä, joka ei välttämättä ole uudelle mikään huono asia, vaan Nalalle, joka on muutenkin arka. Paljon aikaa menee myös meidän tapojen omaksumiseen. Onko meistä siihen? Sen tiedän, että osataan olla johdonmukaisia kun sovitaan hyvin säännöt, saadaan koiralle varmasti tekemistä ja harrastuskaverien lisääntyminen tarkoittaa minulle vain sitä, että voin ottaa molemmat koirat kentälle treenattavaksi samaan aikaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että muutenkin vähissä oleva aika vähenee entisestään.
Monta muttaa, monta todella hyvää syytä ottaa koira ja monta hyvää syytä jättää ottamatta. Mikä on oikein? Mitä jos kadun päätöstäni, oli se sitten mikä tahansa, vielä pitkään?
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Nöfnöf
Joulupossut täällä hei (lähinnä omistaja myöntää possuilleensa...)! Ja Hyvää Uutta Vuotta kaikille! Nythän tämä vuoden vaihdos tarkoittaa meidän koirakolle montaakin eri asiaa, nimittäin monta uutta haastetta, uusia tavotteita ja paljon treenejä! Taukoa pidimme kuukauden kaikesta mikä liittyi Agilityyn. Tämä oli ihan tarkoitus, sillä viime tauosta on aikaa vierähtänyt 5kk. Koska kevät menee treenaillessa, on hyvä välillä vähän rauhoittua. Ja viime tauko toi meille ropisten nollia, joten sitä toivon myös tämänkin tauon teettävän ;). No mutta vakavasti ottaen toivon kaikista eniten sitä, että saadaan aloittaa rauhallisin mielin harjoittelu kisatantereelle. Ehkä tämä uuden opettelu on molemmille helpompaa kun saatu vähän rauhoittua ja pohdiskella maailman menoa.
Paljon uusia haaveitakin meille tullut. Nimittäin pidän nykyään silmät ja korvat auki kaikista koirauutisista, jotka koskevat jo aikuisia koiria. Pentua en tähän hätään halua ottaa monestakaan syystä. Nyt on yksi kaveri Nalalle tähtäimessä, mutta tämä on vasta alkutaipaleella tämä haaveilutaival. Katsotaan miten meidän käy. Koiralla olisi perusopinnot suoritettuna agilitystä ja tokosta. Mutta se mietityttää miten meidän laumaan tämä koira kävisi. Siksi nyt varovaisin askelin liikenteessä.
Nala on ollut tosi reppana. Kun ei ole ollut agilityä, on ollut hänestä aivan liian kylmä joulukuu ja lisäksi vielä Nugaa ikävä, niin eipä tuota koiraa mitenkään iloiseksi elukaksi enää voi kutsua. Yritänkin nyt kaikin voimin saada hänelle muuta ajateltavaa. Seuraaviin treeneihinkin on aikaa melkein 2viikkoa.. joten niitä odotellessa.
Paljon uusia haaveitakin meille tullut. Nimittäin pidän nykyään silmät ja korvat auki kaikista koirauutisista, jotka koskevat jo aikuisia koiria. Pentua en tähän hätään halua ottaa monestakaan syystä. Nyt on yksi kaveri Nalalle tähtäimessä, mutta tämä on vasta alkutaipaleella tämä haaveilutaival. Katsotaan miten meidän käy. Koiralla olisi perusopinnot suoritettuna agilitystä ja tokosta. Mutta se mietityttää miten meidän laumaan tämä koira kävisi. Siksi nyt varovaisin askelin liikenteessä.
Nala on ollut tosi reppana. Kun ei ole ollut agilityä, on ollut hänestä aivan liian kylmä joulukuu ja lisäksi vielä Nugaa ikävä, niin eipä tuota koiraa mitenkään iloiseksi elukaksi enää voi kutsua. Yritänkin nyt kaikin voimin saada hänelle muuta ajateltavaa. Seuraaviin treeneihinkin on aikaa melkein 2viikkoa.. joten niitä odotellessa.
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Nala kipeänä
Meidän kisatauon lisäksi jouduimme aloittamaan myös treenitauon. Nala joutui antibioottikuurille ja meni heikkoon kuntoon. Olemme taas saaneet pestä mattoja viikko tolkulla, mikä ottaa kyllä päähän kaiken muun huolen ja stressin lisäksi. Ette tiedä miten monesti meillä pestään lattioita! Sitä rataa kun edelliset matot saa kuivaksi, pitää toisia jo pestä ja taas lattiat pesuun. En ole viitsinyt koirarukkaa kiusata enää treeneillä, sillä oli välillä tosi väsynyt. Ripuli tosiaan meni hieman pahemmaksi. Maanantaina koira oli jo terve ja ylienerginen itsensä, mutta tiistaina illasta oli kaikki matot kakittu. Ei siinä mitään, soitto päivystykseen, lääkekuurit päälle ja seuraavana aamuna ruuhkaiseen eläinlääkäriasemaan.
Enpä ole ikinä tavannut niin mukavaa eläinlääkäriä kuin tuolla Kuopion Tuhatjalassa oli! Itseä kun suututti ja huoli koirasta oli kova, eläinlääkäri osasi suhtautua asiaan todella järkevästi, tutki koiran ja antoi lääkettä kotiin vietäväksi ja pari piikkiäkin Nala sai. Kiitän taas kerran tuhannesti aivan loistavasta palvelusta Tuhatjalan päivystyshenkilökuntaa ja eläinlääkäriä! Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun olette hyvin hoitaneet koiriani, olen ennenkin joutunut joulunpyhinä ja myös uutena vuonna teille soittelemaan ja olette olleet joka kerta suureksi avuksi. Kiitos!
Nalahan oli jo illasta eri koira, mutta eilen aloitti taas oksentamisen. Pitää tarkkailla tilannetta ja viedä taas lääkäriin jos jatkuu huomenna. Huoli suuri toisesta... En tiedä onko tämä jonkinlaista surutyötä myös Nalalle? Stressi ja sairastelut kulkevat käsikädessä ja Nugan lähtö vaikuttaa välillä vieläkin Nalaan, sen huomaa. Ikävä Nuga sinua kova. <3 Haudallesi taas kiikutamme kynttilöitä.
Enpä ole ikinä tavannut niin mukavaa eläinlääkäriä kuin tuolla Kuopion Tuhatjalassa oli! Itseä kun suututti ja huoli koirasta oli kova, eläinlääkäri osasi suhtautua asiaan todella järkevästi, tutki koiran ja antoi lääkettä kotiin vietäväksi ja pari piikkiäkin Nala sai. Kiitän taas kerran tuhannesti aivan loistavasta palvelusta Tuhatjalan päivystyshenkilökuntaa ja eläinlääkäriä! Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun olette hyvin hoitaneet koiriani, olen ennenkin joutunut joulunpyhinä ja myös uutena vuonna teille soittelemaan ja olette olleet joka kerta suureksi avuksi. Kiitos!
Nalahan oli jo illasta eri koira, mutta eilen aloitti taas oksentamisen. Pitää tarkkailla tilannetta ja viedä taas lääkäriin jos jatkuu huomenna. Huoli suuri toisesta... En tiedä onko tämä jonkinlaista surutyötä myös Nalalle? Stressi ja sairastelut kulkevat käsikädessä ja Nugan lähtö vaikuttaa välillä vieläkin Nalaan, sen huomaa. Ikävä Nuga sinua kova. <3 Haudallesi taas kiikutamme kynttilöitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)