Vaikka kuvittelisi ettemme ole kahteen kuukauteen tehneet mitään, se ei
pidä paikkansa. Olemme treenanneet ahkerasti kontakteja uudella tavalla viikonloppuisin ja välillä aina ACE:lla, kun sinne olemme vain päässeet. Viimeiset neljäviikkoa on mennyt sairastellessa - taas. Joten olemme ottaneet hieman rauhallisemmin. Maaliskuun lopussa alkaa kova treeni ja kisakunnon hiominen. Huhtikuussa pitäisi kerätä loput tarvittavat nollat. Mutta kuinkas monta niitä tarvittiinkaan? Tässä kisasepustus:
Kisaamaan menin ääni käheänä, nenä vuotavana, mutta muuten olo oli hyvin energinen. Nala sitä vastoin olisi mieluummin halunnut jäädä sängyn pohjalle. Jostain syystä tuosta koirasta on viime aikoina tullut äärimmäisen laiska. Ilmeisesti omistaja tekee kaltaisekseen? Onneksi meitä on kaksi lenkittäjää ja vielä treeneissäkin jaksan juosta, joten koirareppana joutuu jatkuvasti liikunnan uhriksi ;).
Ensimmäinen rata oli aivan ihana! Putkia ja hankalia kontakteja ja neljä kontaktiestettä radalla ja hankala kepeille meno: aivan mahtavaa! Olin ihan täpinöissäni! Kunnon haastetta pitää olla, jos kerran kolmos luokassa ollaan ja sitähän sitten saatiin! Jos A-este ei olisi ollut kahdesti, olisi varmasti yliaikamme jäänyt siihen noin 5 sekuntiin, mutta koska Nala on nyt uuden oppiessa päättänyt joko ryömiä esteen alas asti ja ottaa varmasti kontaktin tai joko juosta A-esteen suoraan edes harkitsematta, olin tyytyväinen tähän ryömimiseen ensimmäisellä radalla. Saimme nimittäin yliaikanollan! Ja sitä lähdin tavoittelemaan, että saisimme kaikki kontaktit onnistumaan. Se oli ihan paras tunne ikinä! Kaikki se vaiva ja huoli ja murehtiminen oli sen radan osalta ohi. Ainoastaan pitäisi vielä saada se A toimimaan myös vauhdissa...
Noh, toisella radalla koitin nostattaa koiran kierroksia. Otin tahalleen enemmän leikitystä, riehumista ja vauhtia alkuun ja se kostautui A-esteellä, joka oli sopivasti kolmanneksi viimeinen este. Muuten niin upea nollarata kaikkine puomin ja keinun alastuloineen (pysähtyi 2 on 2off) ja siihen A:lle se kosahti! Pakko tuosta oli olla tyytyväinen siltikin! Jos kahdella radalla oli 7kontaktia ja yksi niistä epäonnistui, alkaa meidän prosentti näyttää jo paljon paremmalta kuin se 10% onnistumista syksystä. Ja koska kontaktit PITÄÄ onnistua oikein, kiitin tuomaria A-esteen jälkeen ja kävelimme pois radalta. HYLLY.
Kolmas rata oli aivan upea hyppyrata, jossa sai taas miettiä asioita ihan uudelta kantilta. Oli niin kivaa pitää hauskaa radalla, jolla ei ole kontakteja. Ja niinhän me pidettiinkin, nollarata ja sijoitus 8. Tarvitaan vain ne kolme agirataa ja sitten on SM-kisoihin radat takataskussa. Se, että onnistuuko ne kolme agirataa sinne mennessä, en tiedä enkä halua murehtia. Jos ei onnistu niin sitten me ei olla valmiita sinne. Eipä me kyllä olla niin nopeita, että voitaisiin pärjätä siellä, mutta huviajelulle olisi kiva lähteä, tai pitemminkin huviliidolle. ;)
Iloa elämään - sitä se agility tuo. Kiitos mahtaville kisakavereille! Upeita suorituksia näkyi niin paljon, että välillä henkeä salpasi kisakumppaneiden radat. On se hienoa katsella kun toiset osaavat!
