Hei vaan ja hellurei! Kävimme löntystelemässä kisoissa kera Nalan ja masuasukkaan. Tällä pötsillä juokseminen oli tietenkin vähän haasteellista, mutta siihen nähden, miten iso tämä pötsi on, sain aika hyvin töppösiä toisen eteen!
Ensimmäisenä ollut hyppyrata alkoi lupaavasti, kunnes minä ohjasin Nalan tosi kauniisti väärälle esteelle. Eihän siinä voinut kuin nauraa, Nala teki loistavaa työtä ja minä mokelsin.
Toinen rata oli agirata ja muuten rata sujui hyvin, mutta Nala jäi ihan korkealle A:ta eikä suostunut tulemaan alas. Yliaikanolla.... mutta loisto fiilis jäi.
Kolmas rata oli myös agirata ja siinä minä ohjailin ihan miten sattuu, en kerennyt mukamas ohjata koiraa ja lopuksi meni ihan plörinäksi koko ohjailu kun Nalan vedin mukanani takaakierrosta pois. Eli siis piti hyppyeste kiertää ja hienosti lähti, mutta ohitti hypyn kun itse lähdin kiitämään.
Mutta kokonaisuudessaan kisathan olivat aivan mahtavat!! Ystävä sai SM-kisapisteet kasaan, huvitimme kanssa ihmisiä "erikoisimmat vessat" keskustelulla ja pohdimme miten radat voisi yrittää tehdä sellaisilla uskomattomilla ohjauskuvioilla mitä kukaan muu ei ole vielä tehnyt. Vatsakipeänä naurusta kotiin sai lähteä. Ja yhtä hymyä, miten mukavaa on kisata kun kanssakisailijoiden kanssa saapi jutustella mukavia ja kirota välillä näitä miedän onnettomia käsiä (heiluvat miten sattuu) ja koiria, jotka välillä osaavat tosi hienosti näyttää miten EI kannata radalla tehdä :).
Onni on saada ilo tähän lajiin takaisin, ja se ilo tuli kun lähti SM-tavoitteet. :) Näillä mennään myös ensi vuonna!
lauantai 11. toukokuuta 2013
maanantai 6. toukokuuta 2013
Humpsahdus vain!
Pakko oli kirjoittaa meidän viikonloppuisesta kohelluksesta kun vettä syvästi paheksuva shelttimme päätti käydä kokeilemassa, miltä tuntui humpsahtaa järveen. ;)
Nalahan oppi edesmenneeltä isosiskoltaan Nugalta vesipelon. Tai ei se oikeastaan pelko ole vain inho, syvä sellainen. Muutenkin neiteinä tunnetut koirammehan vihasivat vettä yli kaiken (lätäköt ja vesisade olivat todella kammoksuttavia). Kaikista huvittavinta tässä oli se, että Nuga myöntyi viimeisenä kesänään viime vuonna uimaan niin, että tuli syliin (kyllä, luitte oikein, syliin 26kg koira) kun hänet laiturilta lähetin rantaa kohti. Ilme koiralla kertoi kaiken: olihan se kivaa kun sen osasi, mutta yleisen neiteyden tähden sitä piti tietenkin asiasta valittaa. Parasta molemmille tytöille oli uimareissujen jälkeen kuivausprojekti. Eli hirmuisten villipentukohtausten jälkeen, jolloin juostiin rantaa pitkin täysillä ja ulistiin epämääräisesti, pyörittiin ihanassa hiekassa ja käytiin sen jälkeen pyyhkimässä hiekat lähimmän ihmisen jalkoihin. Nugakin isona koirana halusi vartavasten mennä ihmisten jalkojen välistä, jolloin kaikki hiekat, mitä haalittiin maasta oli ihmisten (niiden ilkeiden, jotka kehtasivatkin koirat kastella) jaloissa ja pyyhkeissä. ;)
Nala humpsahti eilen kerran laiturilta veteen, kävi kerran "vahingossa" testaamassa kahlaamista vedessä ja kun katiska viskottiin veteen, koira tipahti kiveltä veteen vielä uudestaan. Villipentukohtausta katsellessa tuli kova ikävä Nugaa ja kyynel jos toinenkin pääsi. Nuga piti huolen ettei hiljaisesta kesäpäivästä saanut nauttia veden lähellä. Hän ääntelehti kovasti colliemaiseen tapaan ja jokainen veteen menijä, sai todella murhaavia katseita koiralta: kehtaattekin harrastaa uintia, hyvin paheksuttavaa! Nugan takia tiedettiin, jos joku oli liian lähellä rantaa ja jos joku yrittikin harrastaa niin kurjaa harrastusta kuin uiminen. ;)
Nala näytti viikonloppuna miten mukavaa oli pyydystää veden pinnalta keppejä ja kaikkea muuta roskaa, mitä lapseni sinne heittelikin. Lehdistä, heinistä ja kävyistä lähtien. Joten ehkä me saamme vielä uintikaverin tuosta sheltistä, joka ei välttämättä vieläkään ymmärrä sitä, minkä takia vesi olikaan niin kamalaa.
Nalahan oppi edesmenneeltä isosiskoltaan Nugalta vesipelon. Tai ei se oikeastaan pelko ole vain inho, syvä sellainen. Muutenkin neiteinä tunnetut koirammehan vihasivat vettä yli kaiken (lätäköt ja vesisade olivat todella kammoksuttavia). Kaikista huvittavinta tässä oli se, että Nuga myöntyi viimeisenä kesänään viime vuonna uimaan niin, että tuli syliin (kyllä, luitte oikein, syliin 26kg koira) kun hänet laiturilta lähetin rantaa kohti. Ilme koiralla kertoi kaiken: olihan se kivaa kun sen osasi, mutta yleisen neiteyden tähden sitä piti tietenkin asiasta valittaa. Parasta molemmille tytöille oli uimareissujen jälkeen kuivausprojekti. Eli hirmuisten villipentukohtausten jälkeen, jolloin juostiin rantaa pitkin täysillä ja ulistiin epämääräisesti, pyörittiin ihanassa hiekassa ja käytiin sen jälkeen pyyhkimässä hiekat lähimmän ihmisen jalkoihin. Nugakin isona koirana halusi vartavasten mennä ihmisten jalkojen välistä, jolloin kaikki hiekat, mitä haalittiin maasta oli ihmisten (niiden ilkeiden, jotka kehtasivatkin koirat kastella) jaloissa ja pyyhkeissä. ;)
Nala humpsahti eilen kerran laiturilta veteen, kävi kerran "vahingossa" testaamassa kahlaamista vedessä ja kun katiska viskottiin veteen, koira tipahti kiveltä veteen vielä uudestaan. Villipentukohtausta katsellessa tuli kova ikävä Nugaa ja kyynel jos toinenkin pääsi. Nuga piti huolen ettei hiljaisesta kesäpäivästä saanut nauttia veden lähellä. Hän ääntelehti kovasti colliemaiseen tapaan ja jokainen veteen menijä, sai todella murhaavia katseita koiralta: kehtaattekin harrastaa uintia, hyvin paheksuttavaa! Nugan takia tiedettiin, jos joku oli liian lähellä rantaa ja jos joku yrittikin harrastaa niin kurjaa harrastusta kuin uiminen. ;)
Nala näytti viikonloppuna miten mukavaa oli pyydystää veden pinnalta keppejä ja kaikkea muuta roskaa, mitä lapseni sinne heittelikin. Lehdistä, heinistä ja kävyistä lähtien. Joten ehkä me saamme vielä uintikaverin tuosta sheltistä, joka ei välttämättä vieläkään ymmärrä sitä, minkä takia vesi olikaan niin kamalaa.
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
29.4. treenit ja muistelua 6.4. kisoista
Whihii, johan oli hauskaa treenailla OMALLA (siis seuran...) kentällä. Koko päivän katselin ikkunasta ulos vesisateisten pilvien täyttäessä taivaan ja ripottavan vähän väliä vettä taivaan täydeltä. Kuitenkin kun kello löi kahdeksan, paistoi ilta-aurinko kentälle ja siellähän me sitten saatiin hyvässä seurassa treenailla.
Edellispäivän treeneistä oli maha ja selkä hieman herkkiä ja yritin hieman rauhallisemmin ottaa. Nala irtosi niin upeasti esteen takaa pimeään putken päähän, että omistajahan pinkosi juoksuun kun tajusi kepeille menossa tulevan kiire. Eihän siinä edes kiire tullut, mutta intoa oli senkin edestä! Oli huikean hauskaa! Ja edellisen päivän rengasongelmat olivat koiralta ihan tyystin unohtuneet ;) siinäpähän sain itselleni varmistuksen, että pieni pirulainenhan tuosta koirasta on tullut.
Olen kokonaan unohtanut kertoa, että saimme viime kisoista pitkästä aikaa aginollan! Ja vielä ihan mahtavalla tuloksella ja tässä tulos linkkinä suoraan agi.fi palveluun:
http://www.agi.fi/kilpailut/kilpailu/2013/04/6221/M/3
Rata oli erittäin haastava ja hauska! Kun näki radan ja kuinka haastava se on, sitä sai ihan uskomattoman virtapiikin! Rakastan haasteita radoissa, etenkin kun kisataan 3-luokassa, ratojen kuuluu olla vaikeita. Ja mikäs sen mukavempaa kuin onnistua itselle hankalassa radassa. Monesti sitä harmittaa eniten se, että helpolla radalla mokeltaa. Vaikealla radalla sitä ei keskity niin paljon meidän kontaktiongelmiin vaan lähinnä miten saat sen hankalan kohdan tehtyä järkevästi. Ajatukset pysyvät paljon paremmin kasassa. Tällä radalla oli mm. kolme estettä "siksak" kuviona ja siinä sai harjoitella ohjauskuvioita. Sen jälkeen odotti puomi, jonka alta (seinän vierestä) alastuloa ennen lähti putken pää, jonne koira piti lähettää (matkaa noin 4-5m) siltä puomin alastulolta ja juosta melkein suoran putken toiseen päähän hyppimättä puomin alastulon yli ja vielä lähettää koira kauas kepeille. Jestas miten mahtava kohta! Ja vaikka Nalan kanssa vasta harjoitellaan irtoamista, oli sen veto ihan MAHTAVA! Sinne se läks ja toiseksi tultiin! Ihan mahtava fiilis. :)
Ilmapalloja rakastava koirani on ollut ihan onnessansa muutaman päivän ja näen koiran ilmeestä, miten hän haaveilee, että saisi kaikki ilmapallot tassuihinsa. ;) Hauskaa vappua!
Edellispäivän treeneistä oli maha ja selkä hieman herkkiä ja yritin hieman rauhallisemmin ottaa. Nala irtosi niin upeasti esteen takaa pimeään putken päähän, että omistajahan pinkosi juoksuun kun tajusi kepeille menossa tulevan kiire. Eihän siinä edes kiire tullut, mutta intoa oli senkin edestä! Oli huikean hauskaa! Ja edellisen päivän rengasongelmat olivat koiralta ihan tyystin unohtuneet ;) siinäpähän sain itselleni varmistuksen, että pieni pirulainenhan tuosta koirasta on tullut.
Olen kokonaan unohtanut kertoa, että saimme viime kisoista pitkästä aikaa aginollan! Ja vielä ihan mahtavalla tuloksella ja tässä tulos linkkinä suoraan agi.fi palveluun:
http://www.agi.fi/kilpailut/kilpailu/2013/04/6221/M/3
Rata oli erittäin haastava ja hauska! Kun näki radan ja kuinka haastava se on, sitä sai ihan uskomattoman virtapiikin! Rakastan haasteita radoissa, etenkin kun kisataan 3-luokassa, ratojen kuuluu olla vaikeita. Ja mikäs sen mukavempaa kuin onnistua itselle hankalassa radassa. Monesti sitä harmittaa eniten se, että helpolla radalla mokeltaa. Vaikealla radalla sitä ei keskity niin paljon meidän kontaktiongelmiin vaan lähinnä miten saat sen hankalan kohdan tehtyä järkevästi. Ajatukset pysyvät paljon paremmin kasassa. Tällä radalla oli mm. kolme estettä "siksak" kuviona ja siinä sai harjoitella ohjauskuvioita. Sen jälkeen odotti puomi, jonka alta (seinän vierestä) alastuloa ennen lähti putken pää, jonne koira piti lähettää (matkaa noin 4-5m) siltä puomin alastulolta ja juosta melkein suoran putken toiseen päähän hyppimättä puomin alastulon yli ja vielä lähettää koira kauas kepeille. Jestas miten mahtava kohta! Ja vaikka Nalan kanssa vasta harjoitellaan irtoamista, oli sen veto ihan MAHTAVA! Sinne se läks ja toiseksi tultiin! Ihan mahtava fiilis. :)
Ilmapalloja rakastava koirani on ollut ihan onnessansa muutaman päivän ja näen koiran ilmeestä, miten hän haaveilee, että saisi kaikki ilmapallot tassuihinsa. ;) Hauskaa vappua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)