Eilen oli hyvä hetki treenata keppejä pihassa, sillä edelleenkin omistajan olo on sen verta huono, että pitkille lenkeille saa vain haaveilla menevänsä..
Ensin aloitimme etäisyystreenit. Nala on edistynyt kaikessa tekemisessä, kunhan saa minulta tarvittavan äänituen, josta jo aikaisemmin mainitsin viime treenien kohdalla. Kun jaksan koko ajan kannustaa, Nala tekee loistavasti. Jos hiljenen, Nala lopettaa tekemisen.. aikamoisen ongelman taas itse koirallensa luonut. Etäisyyttä harjoittelimme tällä kertaa lelun kanssa, sillä namipalkka keppien päähän hidastaa Nalan vauhdin jostain syystä lopussa. Haluan treeneihin monipuolisuutta ja koiralle tiedon, että oli päässä palkka tai ei, kepit on tehtävä. Ei tehdä näistä nyt yhtään enempää hankalia. Etäisyyttä sain sen verran kun piha antoi periksi, muutaman metrin. Vauhtia piisasi tytöllä!
Sitten aloitimme takaaleikkaus harjoitukset. Näissä Nala on edistynyt huimasti! Ennen Nala jätti kepit välistä heti kun liikuin muualla kuin vieressä, nyt tyttö juoksi vauhdilla loppuun asti, vaikka menin miten vierellä; spurttailin ja hidastelin.
Lopuksi vielä treenasimme niistoa kepeille, jota emme ole tehneet aikoihin, kisoissa sitä olisi tarvittu.. Ja kyllähän tuota sai pari kertaa tehdä ennen kuin Nala taas muisti mistä on kyse.
Keppitreeneissä monesti unohtaa miten monipuolinen treeniväline kepit ovat. Jos vain jaksaa yrittää eri asioita, miettiä miten kepit voivat sijoittautua radalle ja missä kohdassa itse olet menossa suhteessa rataan ja mikä olisi järkevin sijainti seuraavaa estettä nähden, jo näillä avuilla voit luoda todella monipuoliset treenit.
Kepit ovat meille haaste Nalan irtoamisongelman takia ja olenkin hyvin ylpeä, miten hienosti ollaan pärjätty. Paljon harjoittelua ja siinä vastaus onnistumisiin! Vielä on matkaa, mutta onneksi Nala on vsta 3,5v :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti