Pääsin ACE:en seuraamaan kolmeksi tunniksi baby ja basic kursseja. Oli huikeaa nähdä miten oikeilla menetelmillä sai koiran toimimaan todella nopeasti toivottuun suuntaan. Joidenkin koirien motivoiminen on välillä haaste ja omistajat helposti vain olettavat koiralla toimivan jonkun parhaiten, kokeilematta toisia tapoja ensin.
Tuli mieleen eräästäkin koirakosta minun ensimmäinen koirani, joka olisi pärjännyt oikeasti pelkillä rapsutuksilla ja kehuilla, kiemurteli kuin käärme kun kehuin miten taitava koira hän on. Tosin se kosahti siihen kun aloin palkkaamaan nakeilla.. ilmeisesti ne nakit olivat paljon paljon parempia. Mietin vain nyt jälkikäteen, että mitä jos olisin käyttänyt sitä rapsutustehoa touhuiluun, olisi yhteistyömme ollut paljon parempaa. Toisaalta taas, olisiko motivaatio riittänyt siihen tekemiseen yhtä paljon kuin nakkien kanssa? Ei välttämättä..
Treeneihin palatakseni, huomasin miten isotkin koirat oikein rakastavat putkea, vaikka eivät edes kunnolla mahdu sinne. Ja huomasinpa myös, että jos omistajat KUNNOLLA harjoittelisivat ilman koiria, ei tarvitsisi niin paljon opastaa ohjaajaa. Ohjaajaan käytetty opiskeluaika oli kaikista aikaavievin, sillä ohjaajat olettavat koirien vielä tekevän kaiken. Tai siltä se näytti. Pienillä muutoksilla hyvään koirakkoon saatiin loistavaa ennakointia ja vauhtia, kun taas ohjaajaa neuvottiin tekemään muutoksia, jouduimme toistelemaan samoja asioita turhan monesti. Pitihän ohjaajan itse oppia ensin se, mitä opettaa koiralle. Missä on itseharjoittelut? Se oli kyllä aluksi noloa, mennä ympäri kehän laitaa ja harjoitella mielikuvitusrataansa ja -koiraansa, yrittäen opetella asioita ulkoa. Mutta se auttoi. Nyt ymmärrän ohjaajana paljon enemmän taas harrastuksesta, kun sai oikeasti seurata toisia koirakoita.
Parasta on kehua muita, se on ihan mahtavaa kun toiset onnistuvat! Siitä saa puhtia ja virtaa päiviin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti