torstai 19. heinäkuuta 2012

17.7. Treenit (jatko)

Tänään oli luvassa ylläripalkkoja, paljon kehuja ja leikittämistä. Tai ainakin niin oli tarkoitus.. yritimme harjoitella palkkaamaan koiraa aluksi kahden, sitten kolmen, sitten neljän, jne esteen välein ja lopuksi seitsemän esteen sarja. Tarkoituksena oli, että koira saisi treeneistä paljon hauskaa irti. Moni koira innostuikin erityisen hyvin treeneistä, osaa taas ei tuntunut kiinnostavan koko treeni ollenkaan.. ei ohjaajia eikä koiria. Oudointa tässä on se, että tämähän on edelleen seurassamme VAPAAehtoistyötä, ilman palkkaa tai muita etuja, joten jos huonot treenit eivät kelpaa niin tulkoot itse vetämään ;). Ehdotin viimeksi, että muut vetäisivät välillä, eivät kuulemma halua.. noh, en jaksa päätäni vaivata aikuisten ihmisten omilla ongelmilla, en voi miellyttää kaikkia kun osa on aloittanut harrastuksen 2kk sitten ja osa harrastanut kolme vuotta.

Toinen treeni oli "palkkaa vasta seuraavalle esteelle". Eli ei palkata sille ns. ongelma esteelle vaan vasta sen jälkeiselle esteelle (oletuksena se, että koira osaa suorittaa esteen). Yritin aluksi sitä koirani kanssa keinulla, mutta en saanut toimimaan. Joten palkkasin kontaktit erikseen, kolmellakin eri tavalla, kunnes löytyi sopiva tapa. Ongelma on se, että jos käsken koiran odottamaan, eli menemään 2off 2on asentoon, koira pysähtyy heti odotuskäskyn jälkeen ja jää siihen kohtaan, mistä keinu alkaa laskeutumaan. Yritimme ratkoa ongelmaa sillä, että en sano mitään, mutta siinä tapauksessa koira juoksee suoraan alas. Sain apupalkkaajan ja hänen kanssaan yritimme saada koiraa juoksemaan suoraan keinun päähän. Ei onnistunut, koira himmaa ennen aikojaan ja juoksee ulos keinusta. Pitää vain saada paljon treeniä tästä, jotta tulee onnistumisia ja yrittää neuvoa koira tulemaan oikeaan asentoon. Vielä ei siis kannata palkata tästä vasta seuraavan esteen päähän. Olen niin onnellinen, että Nala suostuu tekemään keinun!! Siinä on jo riemua kerrakseen.

Huomasin omissa keppitreeneissä pihalla, että jos palkkaan heti keppien jälkeen, koira varastaa ja jättää viimeiset kepit suorittamatta. Joten siirsin keppien päähän yhden hyppyesteen ja sen jälkeen palkka. Tadaa: täydellisiä keppisuorituksia! Kiitos vinkistä treenikaverille, tätä tulemme käyttämään jatkossa aina keppitreeneissä vaihdellen tietenkin kuinka monta estettä on välissä ja välillä ylläripalkkoja keppien päähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti