Tänään testailin pihassa keppien uutta opetustapaa. Huomasin tuossa yksinäni treenatessa, että se ei onnistu meillä niin. Joka kerta kun Nala yritti varastaa namille kesken keppien ja sitä kielsin sen ottamasta, Nala hidasti kepeillä jo puolesta välistä alkaen ja menetti motivaationsa koko touhuun. Totesin, että treenaan keppejä ainoastaan kun saan jonkun auttamaan tai teen sitten treenit juoksemalla. Ärsyttävää kun on noin herkkä koira, ettei parane kertaakaan edes madaltaa ääntä kun koira luikkii häntä koipien välissä luokse maansa myyneenä.
Hypyille teimme supermotivointitreeniä. Yritän tehdä hypyistä nyt tosi kivoja, jotta saisimme aikaa pois niistä. Monesti Nala hidastaa hypyille, mutta huomaa hitauden tuovan etuna sen ettei Nala tiputa oikeastaan ikinä rimoja *koputan puuta*. Teen tämän viikon ainoastaan motivointitreenejä yksittäisillä esteillä, jotta saisin Nalan suoritusvarmuutta kasvatettua. Tiistaina ja torstaina on siis luvassa oman kentän treenit ja ensi viikolla mennään taas ACElle.
Lauantaina on siis ensimmäiset 3.luokan kisat! Kisat ovat Jyväskylässä JAT:n hallilla. Innolla odotan kisoja, jännittää vähän miten kolmosten radat meiltä sujuvat vaativuustasonsa takia, mutta eiköhän me niistä selvitä jotenkin :). Tavoitteena saada Nalalle vauhtia, kontaktien alastulot ja putkiin menot. Tuloksilla ei niin väliä. Nyt keskityn kaikkeen missä voidaan parantaa ja ne SM-kisojen nollat saavat odottaa vaikka sitten vuoteen 2014. Olen huomannut ettei hätiköimällä päästä mihinkään, joten nyt yritän vain keskittyä hyvään suorittamiseen ja sitä ennen oikeanlaiseen treenaamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti